26.5.2018

About the week - tapahtumia ja hullunmyllyä 2

Jeps! Eli viimeisimmässä postauksessani josta voit lukea täältä kirjoitin kuluneen viikon tiistaista, jolloin kävimme J:n kanssa katselemassa vihkisormuksia. 

Tässä postauksessa kerron tarkemmin perjantaista! 
Meillä oli siis suunnitelmissa siviilivihkiminen. Siviilivihkimisen järjestäminen ei ole lainkaan niin helppoa kuin toivoisi, joten keskustelimme sitten J:n kanssa kirkollisen vihkimisen mahdollisuudesta ja päätimme että olkoon nyt sitten niin. Tärkeintä on se, että päästään kuitenkin naimisiin! 

Opiskelin aikoinaan 5 vuotta kristillisessä opistossa ja opiskeluaikoinani kouluni nuorisosihteeri A muodostui minulle hyvin läheiseksi ja tärkeäksi ystäväksi. Sattumoisin, tämä kyseinen nuorisosihteeri on myös pappi ja J:n kanssa me sovittiin jo vuosia sitten, että jos kirkollisiin menoihin päädytään niin A on ehdottomasti meidän vihkipappi. Näin olkoon siis. 

Otin A:han yhteyttä aikaisin perjantai aamuna ja tiedustelin, olisiko hänellä aikaa/halukkuutta tulla Tampereelle helmikuussa, kun olisi yhdet hääjuhlat täällä tiedossa. ;) A oli ihan lentoon lähdössä asiasta ja oli ehdottomasti valmis matkustamaan Tampereelle vihkimään meidät. Annoin A:lle vapauden valita kahdesta viikonlopusta sen, kumpi hänelle itselleen paremmin sopii ja me järjestäisimme juhlat sen mukaan. Emmehän ole kuitenkaan vielä mitään juhlatiloja tai kirkkoa varanneet joten miksipä ei. A valkkasi kahdesta viikonopusta sen joka hänelle paremmin sopi, ja homma oli sillä päätetty. Mun onnekseni A valitsi juuri sen päivän, jota mie salaa toivoinkin. ;D 

ELI

Meillä on hääpäivä! Nyt voi alkaa laskea päiviä häihin, ihanaa! 💖

About the week - tapahtumia ja hullunmyllyä.

Blogi on hetken vietellyt hiljaiseloa, pääasiassa siitä syystä että mulla on ollut ihan älyttömän kova kiire työ/kouluhommien parissa. Eli ei vaan ole aika riittänyt nyt suurempiin hääsuunnitelmiin ja bloggailuun. Sen voin kertoa että kiireet kyllä jatkuvat tästä eteenpäinkin ainakin kesän yli, joten blogi saattanee pysytellä aika vähäisissä postailuissa. Katsotaan.

Tää viikko on kyllä ollutkin yhtä hullunmyllyä, moni asia meni solmuun ja sekaisin, mutta näin tästäkin viikosta taas selvittiin viikonloppuun asti. 

Erityisesti haluan mainita tiistain, ihan sähläystä kyllä. Tekstailtiin J:n kanssa päivällä ja puhuttiin mun kihlasormuksen puhdistamisesta. J ilmoitti että hänellä loppuu puhelimesta akku, eli jos ei saa kiinni puhelimesta niin voi soitella työpuhelimeen. J siis tarkoitti, että hän tulee töiden jälkeen kaupunkiin, ja jos hänen akkunsa on loppunut, voin soittaa työpuhelimeen jotta voidaan sopia missä nähdään kun pääsen töistä. Itse tajusin sen niin, että jos mulle vaan randomisti tulee jotain asiaa, voin soittaa siihen työpuhelimeen, mutta en lainkaan tajunnut että J on tulossa kaupunkiin!   
Itse siis lähdin bussilla kohti kotia töiden jälkeen ja parin kilometrin päässä kotoa J soittaakin ja kysyy missä mie meen. Kerrottuani että oon kohta kotona J ihmetteli että mitä mie kotona kun hän oli tulossa kaupunkiin, jos vietäs se sormus nyt puhdistukseen.. Eeeiii...No, muija vikkelään ulos bussista ja vaihtobussilla takas kaupunkia kohti. Loppuiko sähläys siihen? Ei toki. Pysäkille tuli 2 kaupunkiin suuntaavaa bussia, jotka meni eri reittejä. Toinen linja on mun mielestäni paljon nopeampi, kun sen reitillä on paljon vähemmän tietyömaita, tottakai valitsin sen. Ei olisi pitänyt. Bussi nimittäin ylikuumeni kesken matkan ja hyytyi.. Ei auttanut muu kuin hypätä taas ulos bussista ja suunnata taas lähimmälle pysäkille odottelemaan. Huhhuh... 
Kaiken sähläyksen jälkeen, pääsin takaisin kaupunkiin ja lähdimme J:n kanssa viemään sormusta puhdistukseen, ja kun kerran siinä olimme eikä mitään suunnitelmia ollut... lähdimme kiertelemään koruliikkeitä ja metsästämään mulle vihkisormusta! Oi vitsi, päivästä tulikin lopulta niiiiin ihana ja meillä oli niin kivaa (ainaki mulla!) kierrellä yhdessä liikkeitä ja ihastella niitä vihkejä! 

Mun täytyy antaa tästä J:lle erityismaininta. Me ei olla siis kovin paljoa ehditty vielä puhumaan vihkisormusten hankinnasta, pari kertaa vähän ohimennen rupateltu. En ole kauheasti ehtinyt hänelle kertomaan mieltymyksistäni, mutta ihan uskomatonta... J oli aiemmin päivällä jo selaillut kännykällä sormuksia, kiinnittänyt yhteen sormukseen huomiota ja ajatellut että se kyseinen sormus on sellainen että sitä täytyy koittaa, mutta tästä J ei maininnut minulle mitään kuin vasta jälkeenpäin. Eräässä liikkeessä kun katseltiin sormuksia, J bongasi sen ja kehotti minua sovittamaan sitä. Ja se oli upea.. aivan täydellinen... juuri sellainen, josta olen ajatellut että "ei sovi minulle ollenkaan, en viitsi edes sovittaa", ja juuri sellainen joka oli kaikista sovituksista se täydellisin! Sormus ei kuitenkaan vielä lähtenyt ensikerralla tilaukseen, vaan ajatusta jäätiin muhittelemaan pääkoppaan joksikin aikaa. :)
Nyt herääkin kysymys, mistä J tiesi? Mistä hän voi tietää, että juuri se sormus jota minä en ikinä ajattelisi haluavani, olisikin juuri se joka olisi minulle se täydellisin? Ehkä tähän täytyy todeta, että J vaan tuntee mut niin hemmetin hyvin.
Eikä tämä koske vain tätä sormusta, vaan kaikkea mahdollista. Monet tietää että J toisinaan ostaa mulle vaatteita, koruja ja katsoo mulle kenkiä (kenkiä se ei osta ellen ole mukana, koska sovitus) ja ikinä mun ei ole tarvinnut katsoa hänen ostamiaan juttuja kieroon. Se vaan tuntee mun tyylin ja mieltymykset läpikotaisin! <3 Uskomaton ihminen! 



No se siitä tiistaista! Seuraavassa postauksessa kerron perjantaista, koska se on jo iihan eri aihetta ja muuten tämä postaus venyisi tolkuttoman pitkäksi! 

13.5.2018

Lisää hankintoja...

...vaikka nämä ei ole oikeastaan edes hankintoja, vaan enemmänkin lahjoituksia.

Eilen pidettiin J:n siskontyttären ristiäiset! Upea keli, kaunis tilaisuus ja tosi huippu pappi! Ja ennenkaikkea aivan ihana suloinen nimi pienelle tytöntyllerölle! 💖

No, tottakai myös juhliin kuuluu koristelut! Tuleva anoppini oli J:n siskon kanssa hankkinut koristeiksi yhtä sun toista ja kun juhlat oli onnistuneesti ohitse, mitäpä he niillä tekevät? 😉 Eivät yhtään mitään ainakaan ennen 1v synttäreitä, joten meille kaikki vaan! Toki tämä oli etukäteen sovittu juttu että koristeet siirtyvät juhlien jälkeen meille varastoitavaksi ja käytettäväksi omiin juhliimme. Meidän juhlien jälkeen voimme luovuttaa koristeet takaisin mikäli he niitä vielä haluavat. Kiitos paljon heille <3 

Tänään on myös äitienpäivä! Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja erityisesti mun omalle maailman parhaalle äidille <3 

 Mutta se siitä läpätyksestä! Haluan päästä jo kertomaan mitä kaikkea me saatiin! 



Siinä on yhtä sun toista! 


 Ja mitäs tämä kasa pitääkään sisällään?



Nätti ympyröistä koostuva köynnös,
ei mitenkään erikoinen.
Saimme keksittyä tälle paikan ajatustasolla,
otettiin mukaan ennemmin kuin pistettiin roskiin

Viiriköynnös.
Häistä ei todellakaan tule vaaleanpunaiset,
mutta en hennonnut tätäkään heittää pois.
Saisikohan tämän jotenkin tuunattua sopivaksi? 
Ahhhh lisää kakkupapereita, kelpaa aina! :D 
Vaaleanpunaista organzaa. Jepjep, vaaleanpunainen ei nappaa mutta organza on onneksi todella ohutta, joten tuo vaaleanpunainen ei edes näy juuri mihinkään. Ja oikeasti voisin jopa koittaa tuohonkin jotain hauskaa tuunausratkaisua... hmm..
Pompomeja. Nää on vielä sen verran kivoja, ettei vaaleanpunaisuus niinkään haittaa. Jos ne ei sovi sisätiloihin niin voihan ne kiinnittää jonnekkin pihalle vaikka puuhun ;) 
2 kpl isoja valkoisia pöytäliinoja.
Nämä ovat oikeastaan meidän,
ja ne olivat vain lainassa näitä juhlia varten. :) 
Tässä vielä lisäkuva pöytäliinasta,
tämä liina on tässä taiteltu kaksinkerroin eli oikeasti
nämä ovat aika isoja liinoja. :) 

Pilttipurkit koristeltuna pitsillä,
nää saadaan kotiin hieman myöhemmin sillä käsin ei ihan kaikkea saatu kannettua. :)
Näitä on siis joku parisenkymmentä kappaletta!
Tuossa purkin alla on muuten tuota vaaleanpunaista organzaa, eihän se näytä ollenkaan pahalta tuossa! :) 

Pieniä vaahtoruusuja 3 pussillista!


 
Tässä vielä vähän tarkempi kuvatus näistä ruusuista! :) 
Ja lopuksi rulla vaaleanpunaista satiininauhaa!
Näille on jo käyttöä tiedossa. :)



1.5.2018

Hankintakatsaus

Nyt on ollut muuten vähän hiljaista blogin puolella, sillä mitään erityistä ei ole tapahtunut. 

PAITSI

Sain hakea mekkoni pukuliikkeestä! Ah tätä autuutta ja ihanuutta voivoivoivovoi! 💖
Roudasin puvun samantien I:n luokse säilytykseen, ihan hyvä niin, sillä jos se olisi mulla kotona niin mie en malttaisi olla hypistelemättä sitä, ja silloin myös olisi vaara että J pääsisi näkemään pukuni ennalta! 
Oli tosi hauskaa kulkea kaupungilla puvun kanssa hymy korvissa, puku oli siis kirkkaassa muovissa joten varmasti kenellekään ei jäänyt epäselväksi, mitä mukanani kanniskelen. Samalla kauhea jännitystila päällä  "Mitä jos joku tulee ja tuhoaa mun mekon sillä pienellä 20min bussimatkalla", kun vein mekkoa I:n luokse?! No ei tullut eikä mekolle tapahtunut mitään matkallani 😂
No, se siitä. Mekko on nyt turvallisesti I:n kaapissa pukupussissa odottelemassa!

Siirrytään tsekkaamaan hankintoja, mitä sitä on tullut hommailtua etukäteen.


Siinä on kasa tavaraa!

Ja mitäs tästä kasasta löytyykään tarkemmin katsottuna?

Tarvikkeita suodatinpaperiruusujen askarteluun:
Kukkateippiä, 4 rullaa valkoista, 1 rulla mustaa. Lisäksi on vielä yksi lähes kokonaan käytetty vihreä rulla.
3 täyttä pussia grillitikkuja, 1 avattu pussi
4 pakettia suodatinpapereita. Alin on pirkkaa, keskimmäiset lidlistä ja ylin x-tra. (vink. noissa lidlin suodatinpusseissa on kohoteksti ja niiden avaaminen on hankalaa, joten suodatinpussiruusujen tekoon nämä eivät ole mielestäni parhaita!) 

Lasisia pöytäkristalleja. Nämä hankittiin oikeasti jo vuonna 2013, mutta silloinkin tilatessamme näitä, ajatuksena oli käyttää näitä häissä. Eli nämä on tilattu vain häiden koristetarkoitukseen jo kauan sitten. :) 

Ikean pakastepussillinen led-kynttilöitä ja varapattereita. Näitä on oikeasti olemassa paljon paljon enemmän, mutta nämä ovat tähän saakka ainoat jotka on hankittu vasiten häitä varten.

Oikeasti näitä ei hankittu häitä varten, vaan ihan muihin projekteihin viime kesänä. Kuitenkin kun niitä tuossa kerran on eikä niitä mihinkään ole viimeaikoina käytetty, ajattelin hyödyntää näitäkin hääkoristeluissa!
Kutsu, Kiitos ja Menu -tarroja. Nämä sain ilmaiseksi fb:n roskalava-ryhmästä! 
Kakkupapereita! Kuvassa näyttää tosi vähältä määrältä, mutta todellisuudessa tuossa kasassa on aika paljon. Esimerkiksi noita pieniä puhtaanvalkoisia sydämiä on n. 500kpl ja noita ivoryn värisiä on 200kpl. Eli oikeasti näitä on aika läjä, ja lisää tulee. Näistäkin tulee osa koristeluja, ja ainahan juhlissa kakkupaperia tarvitaan!

Kehykset A4 kokoiselle kuvalle. En vielä tiedä mihin tätä tullaan käyttämään, mutta jotain kivaa tälle varmasti keksitään :) 
Kasa valkoisia askarteluhelmiä! :) 
Shampanjan väristä organzaa. Noi pöllöt ja toi kasvi on vain koristeena 😉

Tuntuu kuin olisin hankkinut ihan kamalan kasan tavaraa, mutta oikeastihan tuossa ei ole vielä juuri mitään. Kaiken tuon oon saanut kasattua yhteen lipaston laatikkoon. Toisaalta, mitä pienempään tilaan kaikki mahtuu (vielä), sitä parempi!

Kuinka paljon kamaa te muut olette ehtineet keräämään, ja mihin te saatte kaiken mahtumaan? Siinä vaiheessa kun koristeaskartelut alkaa päästä kunnolla vauhtiin ja saadaan haettua luonnosta tarpeita, musta tuntuu että mulle iskee hätä et mihin kaiken saa mahtumaan!

Ja hei, HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE! Kohta on kesä, iiiiiihaaanaaaa! 💕💕💕