28.9.2018

Sormus!

Olen jossain aikaisemmasa kirjoituksessani maininnut, että olemme J:n kanssa käyneet selailemassa sormuksia ja erityisesti yksi näistä selaamistamme sormuksista jäi mieleemme. Toki olen omatoimisesti selannut ja ihastellut mm. näyteikkunoista ja netistä, löytyisikö kyseiselle sormukselle haastaja. Muutama potentiaalinen vaihtoehto kyllä, mutta yhtäkään tämän kyseisen sormuksen veroista ei ole tullut vastaan. 

Nyt on tilanteemme sormuksen kohdalla se, että sormus on tilattu! Kaiverruksineen! - Tähän kohtaan voitte kuvitella pienen paniikin sävyttämää innokasta kihinää. - 
No miksi tuolla on tuo sana paniikki? 

Ne jotka minut tuntee hyvin, tietää että mulla on aina pieni paniikki päällä ja sellainen loppuun asti epäilevällä kannalla oleva mieli. Varmasti I ja D tunnistavat tämän tilanteen, kun mennään alle kuukausi taaksepäin jolloin odottelin ilmoitusta opettajaltani, että saan hakea koululta tutkintotodistukseni. Ihan siihen päivään saakka hermoilin että MITÄ JOS jossain kohtaa tulee kämmi jota ei ole huomattu ja joka on vielä suorittamatta ja joka evää valmistumiseni. No kiirettähän tässä ei varsinaisesti ollut, vaikka näin olisi käynyt niin mulla olisi silti ollut joulukuun puoliväliin saakka aikaa suorittaa koulu loppuun. Onneksi näin ei ollut ja tiesin sen kyllä itsekin, en vain uskaltanut luottaa siihen. Vasta kun mulla oli paperit tiukasti käsissäni, uskalsin ottaa vastaan onnittelut valmistumisestani! :D 

Eli, myös kyseisen sormuksen kohdalla on vähän sama ajatus. Niin kauan kuin sormus on tekeillä, sitä ei ole loppuun maksettu tai se ei ole tuossa sormessa, olen taatusti epäileväinen ja hermostuksissani siitä saanko koko sormusta lainkaan häihin mennessä! 

Mutta olen joka tapauksessa todella innoissani siitä, että kuitenkin saimme tehtyä päätöksen sormuksesta ja se on ihan täy-del-li-nen! Ja lisäksi se on J:n valitsema. 

Onko kenelläkään muulla taipumusta tällaiseen hermoiluun, oletteko huomanneet sen vaikuttavan hääjärjestelyissä? Onko hermoilusta ollut enemmän hyötyä kuin haittaa? Kuulisin mielelläni kokemuksia, sillä tämä kyllä vaikuttaa omaan järjestelyyn todella paljon monessa eri asiassa ja voisin jopa ehkä jossain kohtaa kirjoittaa aiheesta ihan oman postauksensa. :) 


Me so happy <3 

Vielä loppuun: 

Enää 2 viikkoa aikaa Tampereella tapahtuvaan Hello Love:en! 
Oletko tulossa, onko sulla jotain erityistä mitä lähdet tapahtumasta hakemaan? :)


Ollaan kuulolla! 

24.9.2018

With love -muistelut






Parisen vikkoa sitten vietettiin ihana päivä upeassa Vanajanlinnassa! Siis todella upea paikka, jos et ole koskaan käynyt niin suosittelen lämpimästi! Matkasimme sinne toisen bloggaajatytön kanssa ja juttua riitti sekä meno- että paluumatkan ajan. :D 

No mitäpä siellä Vanajanlinnassa oli? 

Olimme sen verran hyvissä ajoin paikalla, että meillä oli hyvin aikaa käydä kiertelemässä ja kuvailemassa paikkoja ennen kuin paikat täyttyvät ihmisistä. 


Sisälle oli luotu ihana vihkipaikka, tämä kuva on otettu alttarilta tulosuuntaan päin. 

Tässä kuva itse alttarista.

Vihkikaareen kiinnitettyjä kukkia, tuoksu oli ihana! 

Tämä ihana pöytäasetelma on a'la Juhlahumua!
Takana näkyy yllä mainittu vihkipaikka <3 
Simppeli ja kaunis kattaus! :) 


Tilaisuus alkoi n. klo 11 korvilla, kun Vanajanlinnan edustaja esitteli meille hieman paikan historiaa ja kertoi meille yleistä tietoa Vanajanlinnasta ja sen ympäristöstä. 

Kun keittiöstä tuli meille ilmoitus että pöytäkattaukset olivat valmiit, pääsimme porukalla katselemaan ja kuvailemaan eri juhlasuunnittelijoiden suunnittelemia pöytäkattauksia ja saimme pienen hääpukunäytöksen, malleina toimivat Miss Suomi finalistit, kauniita tyttöjä ja ihania pukuja! 

Näitä kuvia selaillessa tulee sellainen tunne, että mä taidan tykätä kovasti näistä kukka-asetelmista :D 

Do what you want 'cause a pirate is free, you are a pirate! Yarr!

Tykkään tästä kovasti, herkkää!

Tämäkin on tosi kaunis, yksinkertaisuudessaan <3 

Meitä lahjottiin myös tällaisilla ylläripaketeilla ;) 


Finalistien poistuttua paikalta meitä kehoitettiin ryhtymään aivan mahtavalle Mika Jokelan valmistamalle lounaalle! Itse olen siis todella nirso vähän kaiken suhteen, mutta kyllä nautin! Todella herkullinen lounas! :) 




Ah, en voi tarpeeksi hehkuttaa tuon lounaan ihanuutta, mutta jatketaan eteenpäin. 

Tuhottuamme lounaat lautasiltamme, lähdimme rauhaksiin siirtymään kohti juhlatelttaa jonne näytteilleasettajat olivat laittaneet pisteensä valmiiksi, ja meille oli varattu aikaa kierrellä ja jutella näytteilleasettajien kanssa ennen kuin tilaisuus avattiin muulle yleisölle. 



Say it with a cake :) Ihana herkkupöytä!


Lopuksi saimme vielä opastetun kierroksen Vanajanlinnan tiloissa, pääsimme kurkistamaan mm. hääsviittiin ja salakapakkaan. ;) 


Tässä vielä muutamia ympäristöstä otettuja kuvatuksia :) 




Yksi mahdollisuus vihkipaikaksi, tämä toki oli koristelematon, mutta kuitenkin koristeltuna olisi varmasti ihana!
Takana on itse Vanajanlinnan hotelli, ja polun päässä siintää koristeltu ulkovihkimiseen valmisteltu paikka! Ajatelkaa kuinka ihanaa olisi tässä tallustaa kesällä kukkameren keskeltä suoraa polkua ulkoalttarille! Oiiii... <3 
Tässä on tästä alttarista lähempää kuvaa. :) 












Tällaisten kanssa tulin lopulta iltapäivällä kotiin, 

ja tässä ne on kaikki leviteltynä lattialle :D 


Hei! ennenkuin päätän tämän postauksen, muistuttelen että ihan pian Tampereella on tapahtuma Hello Love! Muista tulla paikalle! :) 

Täältä tapahtuman verkkosivuille

Siispä ensikertaan!

2.9.2018

Juhlajuomien haku, hitit ja hutit.

Reissu saatiin tehtyä, pääsimme turvallisesti ja (lähes) ehjänä kotiin. Pieniä tapaturmia sattuu lähes jokaisella reissulla, varsinkin minulle. Onneksi tällä reissulla kolhaisin vain vasemman jalan etuvarpaani siihen malliin että varpaan kynsinauha repesi pikkumatkalta. Not a big deal neeh.

Noniin, aloitellaanpa sitten itse juttua. Perjantaina olin ennalta viisaana ottanut töistä vapaapäivän ja oli ihanan stressitöntä touhuilla se aamu ihan rauhassa ja laittaa kaikki kuntoon. Kissojenhoito-ohje J:n pikkuveljelle, kissoille ruokaa, vessan putsaus, mukaan lähtevien tavaroiden checkkaus. All good let's go! Onnibussilla helsinkiin, pikainen kaupassakäynti, take away -kahvi ja ratikalla terminaalille. Terminaalissa jonottelimme check in itsepalvelujonossa, kun siihen tuli joku terminaalityöntekijä ja kehoitti meitä seuraamaan häntä niin pääsemme nopeammin laivaan. Lievän hämmennyksen vallassa lähdimme siis seuraamaan tätä kaveria ja hän vei meidät suoraan portin vieressä olevaan koppiin ja tulosti meille hytti-/maihinnousukortit ja ojensi matkan ohjelman sekä toivotteli hyvää matkaa jonka jälkeen me pääsimme siirtymään laivaan ja etsimään hyttiämme.
Tämähän on varmaan aika normaali toimintatapa terminaaleissa, mutta me ei olla kovin tottuneita matkaajia ja tämä tuntui ihan VIP-kohtelulta. :D

Painelimme siis laivaan suoraa matkaa ja aloimme etsiskellä hyttiämme, meille oli varattu deluxe-hytti kannelta nro 11, mie kyllä tykkään noista deluxe-hyteistä, varsinkin kun niihin kuuluu se buffet aamupala. Vaikkakin olen huono syömään aamuisin. Deluxe-hyteissä on myös se kiva juttu että niihin kuuluu myös sen baarijääkaapin sisältö. Sisällä on muutama limutölkkä, pari kaljatölkkiä, 2 vesipulloa (nää kannattaa säästää aamuun jos on kostea ilta :D ) sekä 2 pientä skumppapulloa! Jee!

Matkalla ollaan. :) 


Tuhosimme yhdessä toisen skumppapulloista ja asetuimme niin sanotusti taloksi. Aikamme vatuloituamme siellä hytissä ajattelimme että käydäänpä kiertämässä mestat. Kierreltiin ja mietittiin illan toimintasuunnitelmaa, missä vaiheessa käydään ostamassa tax freesta kaikenlaista ja mitä kaikkea pitää tehdä. Ajateltiin, että käydään tax freessa heti sen auettua, niin saadaan ainakin se homma alta pois ja niin tehtiin. Virhe. Varmaan kaikki muut ajatteli ihan samaa. Tai tottakai siellä oli heti jengiä ku pipoa, koska hyttibileet. Oujees.. No eipä siinä mitään, kärsittiin virheemme seuraukset ja pyörittiin siellä kaikkien muiden keskellä. Onneksi meillä oli valmis lista siitä mitä kaikkea piti ostaa laivasta ja mitä taas maista. Laivareissuja harrastava tuttava tuumasi viimekerralla nähdessämme, että jos ostaa juomat viron reissulta, miedot kannattaa ostaa laivasta ja väkevät virosta. Näin me siis teimme. Neljä konttia kaljaa ja neljä konttia siideriä (ja illaksi pullo viiniä, thii). Tässä kohtaa kävi älytön mäihä, kun olimme juuri siellä viimeisten kassojen vieressä ja sattumalta se meitä lähinnä oleva kassa aukesi samaan syssyyn kun me päätimme lähteä maksamaan ostoksia. Pääsimme siis vähänniinkuin ohittamaan ne jäätävät kassajonot ja suoraan maksamaan :D

Eli tässä vaiheessa oli juhlia varten ostettu jo ekat juomat ja pahin vielä edessä!

Tax freen jälkeen kun pääsimme takaisin hyttiin, kävin suihkussa ja aloin laittautua illallista varten. Ehdin suunnilleen laittaa meikkivoiteen kun tajuttiin katsoa kelloa. "OMFG mitä! Kello on jo noin paljon eiiii kauhee kiire apua!" Oltiin varattu menomatkalle iltabuffet, joka alkoi puoli yhdeksältä ja tuossa kohtaa kello oli viittä vaille puoli yhdeksän. Pikaisesti siinä laitoin ripsarin ja kulmat kuntoon ja lähdettiin rynnimään kohti buffaa. :D Btw, oooh ootteko ikinä käyneet laivabuffassa? If you have't and you love eating, i highly recommend! (kevätrullat ja inkiväärikana, oooommmmnnn...) Tässä vaiheessa voin tunnustaa että vaikka rakastan hyvää ruokaa ja erityisesti sen syömistä, tulen täyteen aivan liian nopeasti. En ehtinyt edes kiertää kaikkia pöytiä kun totesin että "jep, palakin vielä ja tulee yli". What a shame! Noniin se siitä, buffa taputeltu, oli hyvää ja matka jatkuu!

Buffan jälkeen kun maha on täynnä ja alkaa ramaisemaan tekisi kovasti mieli painua pehkuihin, mutta eihän me sellasia maltettu vaan pakko oli lähteä katsastamaan mikä meininki on laivalla. Parit juomat ja hyttiin nukkumaan. Sehän on tunnettu homma että laivalla ne hyttibileet on aina kovimmat bileet. Valitettavasti sellaiset bileet osuivat melkein viereiseen hyttiin joten vähän oli hankaluuksia saada unta. Ihan järjetön huuto kaikui koko käytävällä, ja jos lukijoissa on joku joka näitä hyttibileitä harrastaa niin pliiiiiiis laittakaa se hytin ovi kiinni! Jossain vaiheessa, ehkä siinä klo 3 pintaan yöllä joku huusi näille bailaajille ja uhkasi jo soittaa jonnekkin. Niin, eihän se tietty kivaa ole kun joku överihumalassa oleva porukka huutaa niin kovaa että koko käytävä raikuu. Ymmärrettävää että jossain vaiheessa jollakin napsahtaa. :D Meheh.

Ihana aurinkoinen aamu Tallinnassa alkoi sillä kun totesimme että yön bailaajilla on tullut huono olo ja käytävän matto oli keltaisen oksennuksen peitossa.. mmm tästä olikin ihana lähteä aamupalalle. Aamupalan jälkeen ajattelimme että aikaa on ihan kivasti lähteä kävelemään, J ei olisi tosin millään jaksanut lähteä kiertelemään, äkkiä juomat ja takas laivaan nukkumaan. Käytiin kuitenkin tekemässä pieni kävelykierros Tallinnassa ennenkuin SuperAlkon ovet avautuivat. Superalkosta suoriuduttiin pikavauhdilla, onneksi oli lista valmiina! Alkosta sitten suoraa päätä laivaan.

Laivassa pohdimme sitä juomien määrää, miten tällaisen määrän saa raahattua kotiin? kaksi kaljakärryä oli jo täynnä konttijuomia ja rinkat tursusi viinilaatikoita ja irtopulloja. Ei auttanut siinä kohtaa muu kuin painua takaisin tax freen puolelle ja ostaa 2 kärryä lisää rinkkoja varten, sillä ne oikeasti painoivat niin paljon, ettei niitä olisi mitenkään jaksanut kantaa selässä. No way. Kärryt siis ostettiin ja alettiin kiinnitellä rinkkoja kärryihin. Pro tip. Jos tarvitsee käyttää kaljakärryjä, niin ostakaa jesaria rulla mukaan ja kiinnittäkää kaikki kamat niillä kärryihin niin kärryt ei leviä kesken matkan. Tämän vinkin kuulimme isältäni ja olimme tähän varatuneet, todellakin kannatti.

Loppumatkan saimme kivasti sitten vaan chillailla ja valmistautua matkan viimeiseen rutistukseen, laivasta junaan ja takas kotiin. Neljän kaljakärryn kanssa.

Laiva saapui satamaan ja koska meillä oli 4 kärryä mukana, portaat ei tulleet kysymykseenkään, vaikka J sitä ensin ehdottikin. Ehei. Odottelimme hissillä ja seurasimme kuinka aina meidän kerroksessa hissi oli ihan täynnä. Meniköhän ehkä 20 minuuttia, kun ajattelin että jep nyt kyllä riittää. Ei ehkä mikään kohtelias temppu, mutta painoin hissin nappulaa joka pysäyttää hissin matkalla ylös. Näinollen hissi nousi tyhjänä meidän kerrokseemme ja painelimme tavaroidemme kanssa tyhjään hissiin ja matkasimme ylöspäin, ja täydessä hississä takaisin alas. Jos ei olisi ollut kiire, niin en olisi näin tehnyt, mutta meillä oli aikataulu jota piti seurata ja vaarana oli että juna olisi lähtenyt ennen meitä, vaikka olimme toki katsoneet sellaisen junan joka ei ihan heti lähde.

Päästyämme laivasta suuntasimme suoraan ratikkapysäkille ja hyppäsimme kamoinemme ratikkaan. Tässä kohtaa täytyy kiittää ja pyytää anteeksi kanssamatkaajilta, sillä neljän kärryn saaminen ratikkaan oli tuskallista ja varmasti koetteli muiden matkaajien hermoja :D tosin, tämä on varmaan aika tuttua heille jotka tuota matkaa useammin kulkevat, tuskin olimme ensimmäisiä jotka sinne ratikkaan pukkaavat hillittömien viron tuliaisten kanssa. Tässä kohtaa tapahtuikin ensimmäinen ja onneksi matkan ainoa haaveri. Nimittäin kolhaisin kontin reunaan varpaani ja kynsinauhani repesi pieneltä matkalta. Noooo pikkujuttu. Ratikkamatka meni onneksi aika mukavasti ja pääsimme rautatieasemalle jolloin taas ystävälliset kanssamatkustajat avustivat meidät kärryinemme ulos ratikasta. Jes, enää junamatka jäljellä!

Junalaiturille selvittyämme saimme hetken hengähtää odotellessa että juna saapuu laiturille, ei kauaa mutta ehkä 10 minuuttia saimme istuskella ja odotella. ONNEKSI olimme siellä ennen junaa, sillä saimme puskettua kärrymme junan tavaransäilytystilaan, ihan penkkiemme taakse (tämä oli toki etukäteen suunniteltu) joten edes tämän verran saimme helpotusta matkamme loppuun. Junamatkalla pohdimme, menisimmekö kotiin bussilla vai taksilla, ja päädyimme ottamaan rautatieasemalta taksin.

Koska jälleen kerran totesimme, että näitä juomia on niin paljon, etteivät ne mahdu ihan mihin tahansa taksiin. Ilman kärryjä olisivat toki mahtuneet, mutta ne oli niin tiukkaan teipattu jesarilla, että kärryjen kahvoja ei voinut taittaa vaan ne oli pakko pitää pystyssä. Otimme siis tilataksin ja matkustimme rennosti sen kyydissä kotiin.

Ah! Olipa ihana olla kotona!

Tässä on meidän hääkaappi!
Yllä onkin sitten kuvaa meidän hääkaapin sisällöstä, ylähyllyt on siis täynnä juomia. Näyttää tosi pieneltä määrältä, kun takana olevia juomia ei näe ollenkaan, mutta olipa kyllä melkoisen tuskan takana saada ne tänne saakka!

Olettekos käyneet/aiotteko käydä hakemassa juomia, haetteko Virosta vai lähdettekö Latviaan? Meille suositeltiin Latviaa koska on kuulemma Viroa halvempi, mutta en usko että siinä ihan oikeasti juurikaan halvemmalla pääsisi. Päätimme siis itse hakea vaan Virosta, ja loput vielä Ruotsin puolelta. Lopullisen juomamäärän kerron vielä sitten myöhemmin, mutta tässäpä oli meidän juomanhakureissu. Nyt varmaan moni ihmettelee, miksei menty autolla? a) meillä ei oo autoa ja b) me tykätään tehdä asioita omalla tavalla, vaikka se vaatisi vähän aikaa. Näin kerätään niitä yhteisiä muistoja ;) Ja kaikki meni tosi hienosti ja meillä oli ainakin hauskaa!

Tässä vielä omat vinkit hääjuomien hakuun Virosta:
- Jos on mahdollista mennä autolla niin se toki kannattaa, jos ei halua mennä vaikeimman kautta kuten me. Autolla mennessä voitte tehdä tilauslistan juomista jotka toimitetaan suoraan auton viereen jolloin ne tarvitsee vain käydä itse lastaamassa autoon.
- Harvemmin tullissa pysäytellään ja kysellään juomista, mutta jos näin käy, kannattaa olla jonkinlainen todistus mukana siitä että olette menossa naimisiin ja juomat ovat juhlia varten. Meillä oli kirkon varausvahvistus tulostettuna, onneksi emme sitä kuitenkaan tarvinneet.
-Ostakaa miedot (kalja/siideri/lonkero) suoraan laivan tax freestä, ne on laivasta halvempia kuin superalkosta.
-Jos tarvitsette kaljakärryjä, ostakaa parit mustekalaremmit mukaan (maksaa ehkä 1€/2kpl) ja ainakin yksi rulla jesaria jolla voitte teipata laatikot ym. kiinni kärryihin niin pysyvät kasassa.
-Jos teillä on aikataulu (esim. junamatka edessä) kuten meillä, niin jättäkää reilusti aikaa siirtymiin jos vain mahdollista. Voi mennä helposti puolesta tunnista tuntiin päästä ulos laivasta, puhumattakaan ratikan ruuhkautumisesta.
-Tarvitsette mukaan hermoja. Paljon hermoja
-Ottakaa matkasta ilo irti! Hoitakaa pakolliset hommat alta pois ja nauttikaa loppuilta minilomasta!