25.11.2018

Sulhasen puku!

Instagramiinkin kävin jo heittelemssä pientä teaseria sulhasen puvusta! Mut aivan mahtavaa, sulhasen puku on siis löytynyt ja taas yksi stressinaihe vähemmän! Kutsut ovat lähteneet jo matkalleen ja ensimmäiset ilmoittautumiset on jo saapuneet. :)

Mutta sulhasen puvusta! Puku vuokrataan siis Kangasalalta, Pukuvuokraamo Kavaljeerista. Oli yllättävää, että tilat olivat omakotitalon pohjakerroksessa.  Eihän sillä periaatteessa mitään väliä ole, missä niitä pukuja sovittelee, kunhan tilat on toimivat ja vastassa alansa osaavat ihmiset. :) Näin tosiaan oli, ja sulhaselle löytyi puku joka miellytti molempien silmää. Varattu aika vähän venähti yliajalle ja seuraavat asiakkaat odottelivat jo odotustiloissa kun olimme vielä aika pahasti vaiheessa sovituksen kanssa.
Oli kyseessä sitten morsiamen tai sulhasen pukusovitus, mielestäni nuo sovitukseen varattavat ajat ovat aivan liian lyhyitä. Itseäni ainakin ahdistaa se kiireen tunne kun sovitusaika on yleensä sen suunnilleen tunnin. Meillä oli mielestäni sulhaselle varattua aikaa 1h, mutta kyllä meillä meni ihan heittämällä se vähintään 1,5h. Eli ainakin 2h saisi mun mielestäni varata aikaa, varsinkin jos ei ole tarkkaa suunnitelmaa siitä millaista pukumallia ollaan etsimässä.
Tuossa 1h ajassa ei nimittäin tosiaan ehdi etsimään kuin ehkä sen puvun mallin ja korkeintaan värit siihen, mutta sitten kun aletaan etsimään taskuliinoja ja kaulahärpäkkeitä, kalvosinnappeja ja sopivia kenkiä ja varsinkin liivejä, niin tuo 2h menisi aivan heittämällä. J ei edes sovittanut muuta kuin yhtä pukumallia (onneksi löytyikin ihan alussa sopivat!) mikä ehkä itseäni harmittaa siinä määrin, kun olisin kuitenkin mielelläni nähnyt muitakin pukumalleja J:n päällä kuin tämän yhden mallin. Suurin aika menikin siihen kun etsimme pukuun sopivaa liiviä ja noita muita asusteita.

Mut hei summa summarum, miehelle löytyi aivan mahtava puku ja voin ehdottomasti suositella Pukuvuokraamo Kavaljeeria! :)

Loppuun vielä:

Meillä oli ajatuksena lähteä käymään kotipuolessani joulukuun puolivälillä, samalla kun kummityttöni viettää synttäreitään. Samalla reissulla oli tarkoitus suunnitella mm. menua koskevia yksityiskohtia vanhempieni kanssa. Ikävästi juuri sille viikonlopulle mulle itselleni sattui työvuoro ja kun vapaita viikonloppuja meikäläisellä on vain 2/kk, ja joulukuun toinen vapaa vkl oli jo varattuna, jouduimmekin tekemään extempore päätöksen ja lähtemään reissuun jo viimeviikonloppuna. Oli kieltämättä raskas ja aivan liian pitkä reissu kaikkine ajamisineen, mutta kyllä se oikeasti kannatti käydä. Menuakin saimme taas rykäistyä kivasti eteenpäin! :) Viime kerrasta on aivan liian pitkä aika ja kotona päin oli kyllä niin paljon kaikki taas muuttunut ja sisarusten lapsista oli tullut jo niin isoja!

Käy kurkkaamassa mun instagramista teaser sulhasen puvusta ;) Käyttäjä: somedaybridewillsayido

9.11.2018

Asusteet - Kengät

Puhutaanpa hetki kengistä. Itsehän voin ihan suoraan myöntää että rakastan kenkiä. Jos mulla ei ois mitään kontrollia asian suhteen, niin meidän kaapit tursuaisi enemmän kenkiä kuin vaatteita. Mun kenkiä on joka paikassa. Lenkkareita, tennareita, saappaita, nilkkureita, kiilakorkkareita, stilettoja, tolppakorkoja.. etcetc. Eli jotenkin voisi kuvitella että mulla ois joka tilaisuuteen kengät, tai vähintäänkin niiden etsiminen olisi helppoa. Päin vastoin. 

Mulla on joulukuuhun asti aikaa siis löytää kengät, niiden täytyy olla mukana siinä sovituksessa, kun menen sovittamaan mekkoani muokkausta varten. Jos kenkiä ei silloin ole, ei voida tietää tarkalleen kuinka paljon mekkoa täytyy lyhentää. 

Kenkien löytämisen vaikeus piilee muutamassa tekijässä jotka on oikeasti aika tärkeitä kriteerejä itselleni: 

1. Korko saa olla maksimissaan 5cm
2. Kengissä pitää olla "WAU" -efekti (ainakin mulle täytyy tulla se!)
3. Kenkien pitää olla hintaluokaltaan alle 80€
4. Lestin pitää olla tarpeeksi leveä
5. Kärjen pitäisi olla mielellään pyöreä

Ei luulis, että nää kriteerit on niin vaikea täyttää, mutta niin vain tuntuu olevan. Toissapäivänä satuin käymään UFF:in 3€ päivillä, ja thataa löysin sieltä kaksi paria kenkiä. Tämähän ei ole minulle mitenkään uusi juttu, sillä minä löydän kyllä aina kenkiä, kuten yllä sanoinkin. Kerronpa näistä kengistä hieman lisää

1. Valkoiset, 8cm koron kengät, aavistuksen terävällä kärjellä. Käyttämättömät. 
2. Helmiäishohtoiset liilat, ehkä 1cm korko, samanlainen kärki. Todella käytetyt ja toinen kanta hieman rispaantunut.

Kummatkaan kengissä eivät saaneet minussa sellaista WAU -efektiä, enkä varsinaisesti ihastunut niihin. Päätin kuitenkin napata molemmat kengät matkaani, ja ottaa ne projektin alle ja katsoa mitä niistä tulee, jospa saisin aikaan jommasta kummasta parista sen parin jonka kanssa astelen alttarille ja juhlin hääni! Mikäli en, niin mun varasuunnitelma on käydä ostamassa chantanan valkoiset tanssikengät. Lopputuloksen kenkien suhteen kerron myöhemmin, sillä koitan pitää häidemme yksityiskohdat piilossa siihen saakka, kunnes häämme ovat onnistuneesti takana päin. :) 

Joko sulla on hääkengät? Mitä sä odotat/odotit hääkengiltä? Onko sulle yksityiskohdilla merkitystä vai onko tärkeämpää että ne ovat vain mukavat jalassa? :) 

100 päivää jäljellä!

No siinäpä se taas tuli, kamalaa miten nopeeta tää aika menee!


Eli eilen pamahti kalenteriin päivä, jolloin on jäljellä enää 100 päivää, ja vihdoin lähtivät lähes kaikki kutsut matkaan! Vielä muutama kutsu on toimittamatta, koska ne annetaan joko suoraan käteen tai postitetaan kunhan saamme osoitteen. Ensimmäiset kutsut lähtivätkin jo maanantaina matkaan, ja ovat mitä ilmeisimmin jo saapuneet perille määränpäähän sillä ENSIMMÄISET ILMOITTAUTUMISET saapuivat puhelimeeni! Ooh tämä on niin jännittävää etten meinaa pysyä nahoissani, aivan huippua!

Mitäs kaikkea muuta olemme saaneet viimeaikoina hoidetuksi?

Kutsut vihdoin valmiit
Olen väsännyt heittokimpun!
KENGÄT (kirjoitan näistä oman postauksen)
Tänään olen aamun aloittanut askartelemalla häiden avustajille rannekukat :)
Olen ostanut häälaukun
Mun pukuni on kotona!
Ollaan myös väsätty söpöjä mini-pompomeja
Menusta alustavia suunnitelmia

Koska kutsut eivät ole vielä kaikki löytäneet perille, ja lukijoissani on myös sellaisia henkilöitä jotka sellaiset tulevat saamaan, en vielä tässä kohtaa halua spoilata heille kutsujamme.

Tulevana lauantaina menemme myös vihdoin sovittamaan ja metsästämään sulholleni pukua! Ihanaa!

No mitäs kaikkea on siis vielä tekemättä? Aivan liikaa. Koristeissa on vielä kovasti värkättävää, menu pitää laittaa kuntoon, asusteet hääpäiväksi on vielä osittain vaiheessa. 

Tähän kaikkeen kiirukseen toki pitää lisätä vielä joulu ja uusi vuosi väliin! Toisinaan tuntuu siltä että mun pää lahoaa kaikkeen tähän ja kaikki stressi purkaantuu kerralla johonkin ihan pieneen asiaan. Tunnen siis ajoittain olevani melko bridezilla ja muutamat lähipiiristäni ovat sen päässeet valitettavasti jo kokemaankin. Please tell me that I'm not the only one! :D 

Onko lukijoissa ketään joiden hääpäivä alkaa lähestyä yhtä kovaa vauhtia ja tuntuu että kaikki on kesken? Mielelläni kuulen muidenkin avautumista asiasta, sillä vertaistuki on ihan parasta ja helpottaa! Mulle voi laittaa suoraan sähköpostiakin ja vaikka kommenttiin heittää viestiä että hoksaan käydä lukemassa! :)